Pelosta

Tämä blogi on yksi iso keskeneräinen blogi. Vähän ollut päivitystaukoa, mutta onpa ollut vilkas lopputalvikin.

Pikkuinen sairasteli lopputalvesta. Kyllä sitä huomasi kuinka tärkeää äidinmaito on vauvalle. Melkein heti kun pikkumies kieltäytyi luonnollisesta ravinnostaan niin rupesi tulemaan ihottumaa ja oksennustautia ja ties mitä. Ja sepä johtaakin minut kirjoittamaan yhdestä asiasta mistä on hyvin hankala puhua, kirjoittaa tai edes ajatella.

Ennen lasta ei kunnolla ymmärtänyt mitä on aidosti pelätä toisen puolesta. Välillä pahin mahdollinen on vilahtanut mielessä, kuten silloin kun mies soitti ja kertoi joutuneensa auto-onnettomuuteen. Mutta nykyinen pelko pahimmasta on ollut hiljaa läsnä alusta asti. Alussa pelkää keskenmenoa. Sitten kohtukuolemaa. Sitten, että leikkauksessa menee jotain pieleen. Sitten kätkytkuolemaa. Eikä niitä pelkää yhtäkkiä esille purskahtelevalla tavalla niin kuin ennen lasta. Se pelko toisen puolesta on aina läsnä, vähäeleisellä, vaimealla tavalla. Se pelko, että jotain sattuu on niin perustavanlaatuinen osa elämää, että sitä ei katso, ei ajattele. Se on aina läsnä, verhon takana. Välillä verhon taa täytyy kurkistaa. Ottaa selvää kuinka lasten elvytys toimii, ihan varalta. Mutta muuten se on poissa silmistä, olan takana. Mutta ei koskaan enää kokonaan poissa.

Olen epävarma elinkö täysin ennen pientä miestä. Silloinen elämä tuntuu muutamia viime vuosia lukuunottamatta niin tasaiselta. Nyt päivät ovat täynnä iloa ja aurinkoa, tai mittaamatonta huolta. Vanhat murheet tuntuvat nyt niin vähäpätöisiltä. Luultavasti monista uusista vanhemmista tuntuu samalta. Väittävät ettei toisen kanssa huolehdi niin paljon. En tiedä.

Kun pikkukeisari syö kiinteää ruokaa on se yksi maailman suurimmista huveista. Voi niitä ilmeitä uusien ruokien parissa, sitä onnistumisen iloa kun itse osaa laittaa ruokaa lusikkaan ja viedä sen suuhun. Ruokailu on Suuri Kokemus. Toisaalta siinä miettii, että jos tuo ruokapala jumittuu toisen kurkkuun niin saanko sen tarvittaessa pois. Siinä sosesotkussa ollaan kyllä lähellä elämän ydintä. Jotain alkukantaista siinä on. Ja inhimillistä. Ruokailu ja juominen on ihmiselle puhe-elinten vuoksi paljon vaarallisempaa kuin muille eläimille.

Hyvää ja pahaa, valoa ja varjoa. Suurta kirkkautta ja syvää yötä entisen puolihämärässä eletyn elämän sijaan.