sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuu


 

Kohta meidän vauva on kolme kuukautta vanha ja olen valmis julistamaan koko "imettäminen laihduttaa"-jutun pupuksi. Ei toimi ainakaan meikäläisen kohdalla, joten tie vie taas Teknopalatsille ja lenkkipolulle, heti kun keksin miten silvottu keskivartaloni suhtautuu mihinkin liikkeeseen.

Elokuu tuppaa olemaan tällainen kuukausi, täynnä toivoa, täynnä energiaa. Ehdoton suosikkikuukauteni. On kesä, mutta näen silti rakkaat tähdet. Nyt elokuu tuntuu vielä entistä enemmän sisuksissa. Viime vuonna valmistauduimme tähän aikaan häihimme. Ikävä Italiaan tuntuu vahvana. Kaipaan Toscanan ruokaa, viiniä, lämpöä, suuria puita ja tähtikirkkaita öitä.

Kuvassa siippa, italialaista iltamuonaa ja Toscanan tähtikirkas yö. Il Crudo, suosittelen lämpimästi jos Pisaan eksyy.

Elokuun tuulissa on jo viileä terä. Ne muistuttavat syksystä. Kesä-ja heinäkuun sitä aina panikoi kesän loppuvan kohta, mutta jostain syystä elokuussa odottaa jo innolla syksyä. On kuitenkin vielä aikaa kesälle; vihreille lehville, siniselle taivaalle, eläimille ja virtaavalle vedelle. Elokuu on minulle kuukausi jossa on parhaat palat vuoden molemmista puolista.

Poju nauttii kesästä. Pikkuinen syntyi epätavallisten toukokuisten helteiden aikaan ja on saanut kokea kuuman ja kostean kesän. Saa nähdä miltä syksy ja talvi maistuvat lämmön lapselle. Luultavasti hyvältä, sillä kaikki näyttää olevan pikkukaverille jännää ja mahtavaa. Kyljelle ja vatsalle kääntymistä treenataan parikin tuntia putkeen (joskus keskellä yötä), suuhun eksyy kaikki vastaan tuleva ja kylpeminen on joka kerta aina vain hauskempaa. Suosikkipuuhiin kuuluu myös istua sitterissä ja katsella kun vanhemmat laittaa ruokaa. Näyttää siltä että kroppa alkaa olla pojulla jo kohtuu hyvin hallinnassa ja kaikki raajat tunnistetaan jossain määrin osaksi omaa itseään. Mukavasti hymyily, nauraminen, liikkuminen ja leikkiminen vaikuttavat myös väsyttävän kaveria kiitettävästi. Olemme saaneet jo pitkään nukkua yön aika lailla hyvin. Ensimmäinen unipätkä on mukavat 4-6 tuntia ja syöttämisen jälkeenkin nukutaan vielä tyytyväisesti 2-3 tuntia ennenkuin herääminen kiinnostaa. Ehkäpä omakin hyvä tuuli ja syksyn odotus johtuu lisääntyneestä unesta. Kaikki näyttää sujuvan vallan mainiosti ja vaavi kehittyy hyvin.


Nyt on selkeästi ratkaisevan tärkeää ettei tee mitään niin typerää kuin erehdy lueskelemaan vauvapalstoja tai mammablogeja. Olen kohtuu varma, että niitä selattuani olen huolissani miljoonasta eri asiasta ja vakuuttunut siitä että pojan pitäisi vajaa kolmikuukautisena osata heittää kärrynpyörää ja soittaa pianoa.


Mutta äiti äiti, minähän osaan vaikka mitä! Kuten kääntyä naamalleni ja syödä peittoa!

Yksi fiksuimmista asioista mitä olen tässä äitiysloman aikana tehnyt on korvien ja silmien sulkeminen vaatimuksilta. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka ihan tämä minun ihanan onnellinen vauvaelämäni jota olen kehunut täälläkin. Lapsella on kaksi hoitajaa, on kesä, ei suurempia velvollisuuksia... Nämä kuukaudet ovat olleet ihania, emmekä ole mitenkään yliväsyneitä eikä vauva ärsytä. Ei masenna, ei nukuta. Minua on siunattu ajalla ja miehelläni, joten Julius ei koskaan ole voinutkaan käydä raskaaksi hoitaa. Mitä tästä sitten seuraa tietenkin? No aivot kehittävät mitä kummallisimman sekoituksen optimistia ajatuksia, huonoa omatuntoa ja vaatimuksia.. Hei nyt treenaamaan! Hei nyt voi opiskella! Hei nyt voit tehdä kaikki ne miljoona projektia jotka ovat kesken! Kun kerta en ole väsynyt ja aikaa on. Aamulla joogaan, aamupäivällä kirjastoon, päivällä siivoamaan, viideltä saunaan ja se on työmiehen lauantai ei kun mitä. Kuinkahan kauan kestäisi ennenkuin olisin väsynyt ja stressaantunut tuore äiti tuolla menolla? Ei, parempi ettei keikuta venettä silloin kun on onnellinen. Tie helvettiin on kivetty hyvin aikein!

Aika on kulunut pääosin oman perheen parissa. Nukkuen, syöden, siivoten, halien molempia elämän miehiä, lukien (pitkästä aikaa), katsellen historiadokumentteja ja suunnitellessa tulevaa.

Ja tässä sen näkeekin miten vauva muuttaa elämää. Vauva tekee tärkeästä tärkeää ja merkityksettömästä merkityksetöntä. Tarkoitan siis, että nyt oikeasti keskittyy siihen mikä on tärkeää, eikä stressaa pienistä, mitättömistä asioista. Toivon todella, että tämä valaistunut olotila säilyisi jatkossakin, eikä katoaisi arjen hulinaan.

Joten todellakin, treenaamaan kyllä tässä ehtii, mutta mitään tappoaikataulua ei kannata edes ajatella. Opintoja ehtii suorittamaan, mutta nyt kannattaa keskittyä siihen mikä sujuu ja missä saa asioita aikaan, eikä heittäytyä omaksumaan uusia ja outoja juttuja. Asioilla on nyt poikamme ansiosta selkeä tärkeysjärjestys ja elämällä suunta. On oikeastaan hyvin helpottavaa kun voi hetkeksi siirtää elämästä syrjään velvollisuuksia, kiinnostuksia, vaatimuksia, sun muita asioita. Älkää käsittäkö minua väärin, olen edelleen oma utelias itseni joka haluaa oppia tuhat ja yksi asiaa, vaikka kyvyt ja halut eivät aina toisiaan kohtaisi. Mutta kiinnostuksista tapaa niin ikävän usein tulla velvollisuuksia, ja turhista velvollisuuksista tulee taakkoja. Ja kuinka monesti kannan jotain huolta vain sen takia, että se tekee jonkun muun onnelliseksi? On hyvä, että vihdoin voin ja saan sanoa ei ainakin silloin tällöin. En voi revetä samalla painolla joka suuntaan, vaikka kuinka kiinnostaisi ja vaikka se tekisi kuinka monta ihmistä onnelliseksi. Eikä se loppujen lopuksi edes tee ketään onnelliseksi. Jos on sata rautaa tulessa, ei koskaan pääse silittämään (tai mitä tuolla sanonnalla nyt tarkoitetaankaan).

Tällä hetkellä minun täytyy huolehtia tasan kolmen ihmisen onnesta. Ei ole mitään tärkeämpää kuin poikamme, mieheni ja kyllä, tällä hetkellä myös minä. Oma pieni perhe. Myrskynsilmä, tyven maailman tuulissa.

Kiitti äiti kun soitat aina Eye of The Tigeriä kun yritän kääntyä vatsalleni!
Kiitti kun laulat mulle joululauluja keskellä kesää!
Kiitti kun taputat kättäsi suullani kun huudan, että itkuni muuttuu siistiksi inkkarihuudoksi!

Sydänten valloittaja (ainakin kahden).