Kyseessä on luennolta poimittu
hajatelma. Jos Braudelin syklejä voi soveltaa kalliomaalausten
tutkimukseen niin miksei myös hautauksiin? Jos vedettäisiin
ronskilla kädellä täältä Suomen notkosta menneet hautaustavat
edellämainittuihin sykleihin niin paljastuisiko jotain uutta? Vai
puhutteleeko tämä vain perusluonnettani joka haluaa luokitella
kaiken siisteihin lokeroihin ja pinoihin?
Eipä mitään, pistinpä tikkua
ristiin tämän ajatuksen eteen ja lainasin kirjastosta Antti
Lahelman väitöskirjan jossa luennon mukaan sovellettiin Braudelia
kalliomaalauksiin. No, eipä siitä paljoa kostunut. Pikaluennalla
(eli hienostellen skimmailulla) ei Braudelia oltu avattu mitenkään
selkeästi artikkeleissa. En oikeastaan kummemin hoksannut koko miestä pahemmin missään. Ehkäpä tarkemmalla luennalla
huomaisin, että teoriaa on sovellettu syvemmällä tasolla. Olenko
päässyt tästä puusta pidemmälle? No en.
Ohimennen sanonen, Lahelman opuksen
nimi olisi mielettömän hyvä dekkarille. Touch of Red. Raflaavaa. Sain
nimestä muutaman inspiksen omaan dekkariini, joka on yksi
keskeneräisistä projekteistani. Että ei se ihan hukkaan mennyt
(jos saan dekkarin ikinä kirjoitettua siis).
Plus herrenjeeses, minä luen alani kirjallisuutta vapaa-ajalla. Älkää nyt naureskelko. Kyseessä on luonnollinen tenttikirjakammoilmiö. Kirja kiinnostaa mielettömästi kunnes saa tietää sen olevan seuraava tenttikirja. Tämän tiedon astuttua kuvioihin mukaan kyseistä (ennen niin mielenkiintoista) kirjaa vältellään viimeiseen asti, kunnes se hätäisesti luetaan viimeisenä iltana ennen tenttiä. Ilman tuota tietoa kirja olisi luettu antaumuksella ja syventyen. Sama pätee omaan opinalaan. Arkeologia on uskomattoman mielenkiintoista ja siihen perehtyy innolla ja intensiteetillä. Kunnes yhtäkkiä alkaa opiskella sitä ns. virallisesti, milloin kaikki alan kirjat ja lehdet tutkimuksineen ja pohdintoineen herättävät yhtäkkiä syvää kauhua, joka johtuu yhtäkkisistä paineista, että tuo kaikki pitää nyt hallita.
Tai sitten se olen vain minä.
Plus herrenjeeses, minä luen alani kirjallisuutta vapaa-ajalla. Älkää nyt naureskelko. Kyseessä on luonnollinen tenttikirjakammoilmiö. Kirja kiinnostaa mielettömästi kunnes saa tietää sen olevan seuraava tenttikirja. Tämän tiedon astuttua kuvioihin mukaan kyseistä (ennen niin mielenkiintoista) kirjaa vältellään viimeiseen asti, kunnes se hätäisesti luetaan viimeisenä iltana ennen tenttiä. Ilman tuota tietoa kirja olisi luettu antaumuksella ja syventyen. Sama pätee omaan opinalaan. Arkeologia on uskomattoman mielenkiintoista ja siihen perehtyy innolla ja intensiteetillä. Kunnes yhtäkkiä alkaa opiskella sitä ns. virallisesti, milloin kaikki alan kirjat ja lehdet tutkimuksineen ja pohdintoineen herättävät yhtäkkiä syvää kauhua, joka johtuu yhtäkkisistä paineista, että tuo kaikki pitää nyt hallita.
Tai sitten se olen vain minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti